Remontointi korkona-aikana

OP:n tänään julkaisema korttidata kertoo, että kuluttajien ostokset mm. rautakaupoissa ovat kasvussa. Hyvä näin, että mahdottoman syvältä talouden takaiskulta näytettäisiin välttyvän. Vaan kuinkakohan on remontoinnin laita isommassa kuvassa? Sinänsä on loogistakin, että ihmiset remontoivat nyt kotejaan kun siellä vietetään enemmän aikaa ja viityisä koti on entistäkin tärkeämpi paikka yhä useammalle perheelle.

Vaan kuinkakohan kauan menee, että sama remontointi-into alkaa näkyä myös suuremmissa remonteissa? Varmaankin suuri osa näistä rautakauppaostoksista käsittää purnukan maalia tai terassiöljyä. Ja ehkä tarjoussiveltimen.

Mutta uskaltavatkohan ihmiset tällä hetekellä tehdä vielä suurempia remontteja, kuten keittiön tai kylpyhuoneen täysmittaista kunnostamista? Tee-se-itse -miehelle tai naiselle kun korona on vapauttanut aikaa enempi käyttöön mm. autossa istuskelun vähennyttyä. Mutta milloinkohan taas ammattimiehet kutsutaan hätiin ja urakoitsijat sekä remonttifirmat alkavat saada myös tilauksia? Toivottavasti tämäkin nähdään pian….

Korona tarjoaa aikaa pihatöiden tekemiseen

Jotain hyvää tästäkin sekoilusta on otettava irti. Matkustamiseen menee tällä hetkellä vähemmän aikaa, eikä kavereitakaan tule nähtyä samalla tavalla kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Vaikka korona on laittanut monet asiat sekaisin, myös henkilökohtaisella puolella, päätin ottaa tästä sen ilon irti, mikä otettavissa on.

Pihatyöt ovat alkaneet tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin ja aidat, kaiteet sekä seinistä halkeilleet maalit on tullut rapsuteltua pois. Vielä ei uskalla maalaushommiin ryhtyä, kun yöt ovat pakkasella, mutta tämän luppoajan voi käyttää poikkeuksellisen perusteellisten pohjatöiden tekemiseen. Näin meillä ainakin:)

Katon maalausta (sujuvasti)

Mikä on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen kun aletaan puhua katon maalaamisesta? Ainakin tällä puolella näppäimistöä ihan ensimmäiseksi mieleen iskee kamala selkä- ja hartiakipu.

Katon maalaaminen onkin yksi suurimmista inhokeistani. Etenkin isompien pinta-alojen kanssa niska joutuu koville ja samaten lattian suojaamisen kanssa täytyy olla tarkkana, mikäli siinä on suojeltavaa. Kumpikaan, ei suojaaminen eikä epäluonnollisessa asennossa työskenteleminen ole päässyt omalle suosikkilistalleni.

Tässäpä omat vinkkini, kuinka tämän leikin saa sujumaan edes hieman mukavammin:

  • Käyttöön riittävän suuri maaliastia, jotta muutenkin jo vaivalloisessa työssä ei tarvitse kokoajan kipata uutta maalia kaukaloon
  • Laadukas tela. Mikään ei ole sen ikävämpää kuin huomata nöyhtänölli katossa ja alkaa taiteilla sen kanssa.
  • Teleskooppivarsi (ehdoton luottoapuri). Sen sijaan, että tikkaita tarvitsee ravata ylös ja alas, niin hyvällä teleskoopilla maali löytää paikoilleen hieman pienemmällä ähräämisellä.

Lisää ihan hyviä vinkkejä vähän vakavammin kirjoitettuna löytyy tikkurilalta tästä.

Murheita lasikuitutapetin kanssa

En taida olla ongelmani kanssa yksin. Lasikuitutapetti lienee ollut ylämystön hommia vielä jokunen vuosikymmen takaperin.

Entäs nyt kun se ei enää miellytä silmää ja irrottaminen tuntuu olevan lähes mahdotonta? Aikani koitin hioa, liuottaa, repiä, raastaa ja ties mitä. Lujassa on ja pysyy.

Tässäpä oma vinkkini kokemuksen syvällä rintaäänellä saman ongelman kanssa paniskeleville: 6mm saneerauslevy https://knauf.fi/tuotteet/kipsilevyt/ks6-saneeraus kouraan ja ongelma unohtuu:)

Listojen laittaminen

Aiheena tänään listojen laittaminen ja miten budjettimies hoitaa sen tyylillä.

Minulla on ollut lähes ikuinen ongelma, kuinka laittaa listat niin että naulat menevät piiloon, mutta listaa ei tarvitse rumentaa vasaran iskuilla.

Rautakaupassa pyöriessä välineitä löytyy kyllä joka lähtöön, mutta sen verran harvemmin on tarve kiinnitellä listoja, ettei kukkaro (tai ainakaan periaatteet) anna myöten viimeistelynaulaimen ostoon.

Mikä siis neuvoksi, jos työkalupakkiin ei halua turhia harvemmin käytettäviä välineitä viemään tilaa ja samalla haluaa selvitä pienellä rahalla?

Vaihtoehto 1: Puikko jolla naulan pääsee lyömään syvemmälle. Tämä lienee se ”perinteisin” ratkaisu ongelmaan. Minulla kuitenkin kädet heiluvat jä tärisevät etenkin pitkän päivän jälkeen sen verran, ettei ole yksi tai kaksi kertaa kun puikko on hypännyt naulankannasta pois ja listaan on tullut vasaran iskuakin rumempi jälki.

Vaihtoehto 2: Oma suosikkini. Löysin K-raudasta puikon, jossa on lyöntimekanismi rakennettu sisään. Puikon sisällä on voimakkaan iskun antava jousi, eikä vasaraa tarvitse lainkaan. Puikkoa painamalla isku tulee kuin itsestään ja tönäisee naulaa millin-pari sisälle. Ehdoton suosikkini pienen koon ja halvan hinnan vuoksi!

 

Kiviportaiden maalaus ja tasoitus

Vaikka itse tykkäänkin touhuta, niin tässä hommassa teki mieli kutsua remppafirma paikalle.

Simppeliltä kuulostaa, mutta pölyä tulee ja aikaa palaa. Lisäksi kroppa aivan tohjona päivän päätteeksi.

Vanhat kiviportaat saivat uuden maalipinnan näin:

  1. Vanhojen useiden maalikerrosten hionta. Käytin tässä apuna Feinin monitoimikonetta timanttipäällä varustettuna
  2. Kolhujen tasoitus hienolla lattiatasoitteella
  3. Uusi hiontakierros
  4. Maalaus porrasmaalilla

Eli hyvin simppeli neljän kohdan homma 😉 Kannattaa suojata hyvin, koska pölyä tulee ja kivipöly ei ole mikään helpoin laji saada siivottua pois.

Terassin laittaminen

Tässä omat pikavinkit uuden terassin laittamiseen, kun nyt tuli sellainen tehtyä. Hyvin onnistui itse, lopputuloksena n. 12m2 terassi, johon tehtiin perustuksetkin alusta alkaen. Aikaa kului semmoiset 2,5 kokonaista päivää kahteen pekkaan.

Tärkein työvaihe tässäkin hommassa on pohjatyöt. Eli alkuun kunnolla vaan ensin risut sun muut pois. Tämän jälkeen maanpinnan kaivuu semmoiseen arviolta 25-30 cm toivottua terassin pintaa syvemmälle.

Tämän jälkeen homma onkin aika simppeliä:

  1. Mahdolliset salaojat, etenkin jos terassi kiertää talon reunaa niin ihan mahdoton on jälkikäteen alkaa näitä tehdä
  2. Kaiva harkoille kuopat maahan. Jätä noin 5cm varaa laittaa soraa kuopan pohjille.
  3. Laita maansuojakangas koko terassin alalle ja mielellään jopa yli. Sitä on helpompi karsia myöhemmin pois kuin lisätä.
  4. Sorat maansuojakankaan päälle. Vähintään 1-2cm kerros ja isoa 3-5mm kiveä. Harkkokohtiin mielellään se 5cm, että kehtaa vähän routiakin.
  5. Harkot maahan ja mittaus vatupassilla, että ovat linjassa
  6. Terassin runko esimerkiksi painekyllästetystä kakkosnelosesta. Rungon voi pultata toisiinsa kiinni haponkestävillä kulmaraudoilla ja ruuveilla
  7. Laudat mittaan sirkkelillä ja kiinni runkoon ruuvivääntimellä. Jotta välyksistä tulee yhtenäiset, voi välit mitata vaikka laittamalla timpurin kynän väliin.
  8. Otsalaudat kiinni, niin ei näytä halvalta sivustakaan katsottuna

Koko projekti on helppo tehdä, mutta rahaa menee yllättävän paljon. Meille tuli leveästä lehtikuusesta kaikki päällys- ja otsalaudat. Kaikkiaan hinta tälle projektille oli noin 1200 euroa, eli kannattaa varautua roimaan rahan menoon, vaikka itse tekisikin. Sinänsä hyvä, että tuli kalliimpi yksittäinen projekti tehtyä myös, niin saatiin laitettua luottokorttivelat ja muutama muu remonttiin liittyvä maksu samaan remppalainaan. Eli vaikka maksoi, niin loppujenlopuksi taidettiin säästää sillä, että tuli nyt kuitattua luottokortit nollille.

Vanhan sisäoven kunnostus

Vanhoja kunnon kokopuisia sisäovia ei tahdo löytää enää oikein mistään. Jos niitä sattuu omasta asunnosta löytymään, niin niitä kannattaa varjella ja paljon pystyy vielä kolhuja sun muita lommojakin korjaamaan. Pois ei siis kannata missään nimessä heittää.

Simppelisti vanhan puuoven korjaaminen käy näin:

  1. Vanhan maalin (tai useampien maalikerrosten) huolellinen hiominen
  2. Lommojen kittaus. Tässä kannattaa olla huolellinen. Muuten vanhat kolot jäävät näkyviin uuden maalin alta. Etenkin reunoissa tai kulmissa kannattaa käyttää mahdollisimman vahvaa ainetta, esimerkiksi kaksikomponentti epoksia
  3. Pohjamaalaus (itse tein suoraan kalustemaalilla ohuen kerroksen ja hyvin pysyy)
  4. Ohuet maalikerrokset huopatelalla. Näin puun syyt jäävät kivasti näkyviin maalin alta

Valmista, eikä koko homma maksa kuin 50-80 euroa riippuen mitä tykötarpeita varastosta löytyy valmiina.

Kivilattian purkaminen

Tässäpä ensimmäinen blogaukseni. Into tähän hommaan lähti siitä, kun piti purkaa asunnossa kivilattia ja hetken jouduin pähkäilemään kuinka se kannattaisi parhaiten tehdä.

Kyseessä on (tai oli) ihan kivilaatoista tehty sisälattia, jonka alta löytyi kipsilevyt ja lämmityskaapelit. Kovin tiukasti laatat eivät siis olleet kiinni, kun niitä ei oltu laitettu onneksi suoraan betonia vasten.

Hikistä hommaa kuitenkin, etenkin kun alkuun koitin poistaa laattoja vain sorkkaraudalla. Äkkiä kuitenkin huomasin, että ei siitä tule yhtikäs mitään.

Ainoa oikea väline poisiin puuhiin on ainakin omasta mielestäni poravasara. Jonkun mielestä saattaa olla järeä, mutta omasta mielestä juuri passeli. Ja nuo vehkeet eivät edes maksa montaa sataa euroa, varsin kelvollisen pelin saa jo 200-300 euron hintahaarukasta. Itse päädyin siniseen Boschiin, hintaan 299 €.